Kasvun tiellä puhaltavat muutoksen tuulet

Viimeiset kolme vuotta ovat vieneet mennessään, paljon isoja askeleita on tullut otettua. Olen saanut tehdä asioita joihin olen uskonut ja joita rakastan. Upeiden asiakkaiden ja työtoverien kanssa. Olen ollut kasvattamassa yritystämme ja yritys on kasvattanut minua ihmisenä. Ajanjakso on ollut monella tavalla merkittävä. Yrityksemme on kasvanut kolme vuotta peräkkäin lähes 100% vuodessa. Tämä on vaatinut 110% sitoutumisen ja yrittäjähenkistä työskentelymoraalia meiltä kaikilta.
Kalustettu asunto on usean asiakkaamme mieleen enemmän kuin hotellissa yöpyminen. Pidemmissä projektimajoituksissa positiivisena yllätyksenä on tullut miesten innokkuus kodinomaiseen asumiseen ja mm. terveellisten omien ruokien valmistamiseen. Uuden aloittamisessa olen ollut pelkkänä korvana asiakkaiden toiveiden suhteen. On kuunneltu ja tehty asioita oikein. Tuhansien yövyttyjen öiden jälkeen on vastaan tullut lähes yhtä paljon toiveita ja tapoja yöpyä. Joskus toiveet tuntuvat erikoisilta mutta ovat asiakkaalle todellisia ja tehtäväni on ollut ratkaista asia. Monesti olen miettinyt, onko koti-ikävä sittenkin koko elämän kestävä ”juttu”. Voiko ikävä kestää vauvasta vaariin? Voiko ns. kalustettu asunto olla ja tuntua kodilta? Kyllä se voi. Teemme ainakin kaikkemme että tuntuu.
Kalustettuja asuntoja alkaa olla oman mittapuuni mukaan paljon, jo pitkälti toista sataa; pääkaupunkiseutu, Espoo, Vantaa, Porvoo, Tampere, Jyväskylä, Äänekoski muutamia paikkakuntia mainitakseni. Suurimmaksi osaksi isoja kolmioita joten majoittujia asunnoissamme on useita satoja joka yö. Paljon pieneltä tuntuvia yksityiskohtia rakentavat asunnoistamme koteja asiakkaillemme.
Yksityiskohdat ja prosessien hiominen on ollut iso ponnistus. Kasvuyrityksessä kaikki uusi pitää rakentaa ja luoda jatkuvasti uusia prosesseja ja keksiä ratkaisuja asioihin. Mikään ei ole valmista eikä aamulla kunnolla tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Välillä stressaavaa mutta myös niin palkitsevaa. Monesti naiset ovat kadehtineet työtäni luullen että se on päivästä toiseen sisustamista ja shoppailua. Joka kerta he yllättyvät kun kerron miten olen kantanut pyykkikoneita kolmanteen kerrokseen ja asentanut ne tai siitä miten luovuus alkaa hiipua 30 ensimmäisen asunnon jälkeen. Ystäväni Anne on joskus viisaasti lanseerannut käsitteen; riittävä taso. Tämä tarkoittaa kaikessa sitä tasoa johon voi olla tyytyväinen, päästää irti ja jatkaa seuraavan projektin kanssa. Kaiken ytimessä on asiakkaiden toiveet ja ymmärrys siitä mikä asiakkaalle on tärkeää. Ne toteutamme ja se on tärkeintä.
Tulevana vuonna teemme vielä enemmän ja isommalla kalustolla mutta samalla hyvällä asenteella. Vahvan kasvun tiellä edelleen. Upeat tekijät työyhteisössä ovat löytäneet oikeat paikkansa. Tämä mahdollistaa asioiden sujumisen ja kasvun 2017.
Innolla ja sydämellä jokaiseen aamuun, asuntoon ja koti-ikävään <3
Krista