Oikeiden ihmisten kautta yritys saa siivet alleen – tekijät HVC Asuntojen takana

Ystävänpäivänä – työYstäville <3
Asunto kerrallaan lähdin toteuttamaan asiakkaidemme toiveita yhdessä ihaNaisen työtoverini Tiian kanssa 2014 keväällä. Yksi tärkeimmistä uuteen liiketoimintaan ja kalustettujen asuntojen tarjoamiseen liittyvistä oivalluksista on ollut ymmärtää ihmisten tärkeys ja merkitys. Eikä vain ihmisten vaan oikeiden ja oikeanlaisten ihmisten. On äärimmäisen tärkeää saada olla oma itsensä työpäivinä toimistolla ja pitkillä kalustuskeikoilla, joihin sisältyy tuntien autossa istumista sekä fyysisesti raskasta muuttohommaa. Saada olla oma itsensä ylä- ja alamäessä, Hangosta Inarii – Äänekosken kautta. Väsyneenäkin, niin että aamu kuudelta matkalla Äänekoskelle on ollut pakko pysähtyä heti Ruutanan Shellillä ostamaan puoli litraa kahvia ja munkkimellakka eli kuusi jättimunkkia kympillä! Munkit ovat jääneet vyötärölle tässä mellakassa, mutta onpahan tullut syötyä Suomen parhaat munkit ja asiat ovat hoituneet. Aina eivät hommat ole menneet kuin strömsössä mutta kaikelle on voinut nauraa jälkeenpäin.
Kalustettujen asuntojen kanssa alkuaikoina osaamisen korvasi kova innostus ja halu. Näissä tilanteissa olen löytänyt aivan uusia puolia itsestäni ja voimavaroja ratkaista asioita. Luultavasti ei löydy pyykinpesukonetta, jota en saisi asennettua tai muutakaan kodin hommaa, johon ei ratkaisua ole keksitty. Ilman hyvää työporukkaa haasteiden selättäminen ei olisi onnistunut. Hauskuus, hurtti huumori ja kannustaminen ovat polttoainetta, jolla jaksaa. Kiitos siitä, että asiat ovat menneet näin hienosti, kuuluu mielettömän upeille ihmisille, joiden kanssa saan tehdä töitä ja tarjota kalustettuja asuntoja yrityksille. Kaikesta työelämään liittyvästä voi selvitä kun on kova halu, innostus ja sydän mukana tekemisessä ja asuntojen kalustamisessa.
Yrityksellämme on aivan poikkeukselliset ihmiset. Iso kiitos koko homman aloittamisesta kuuluu Tiialle. Upealle nuorelle naiselle, joka jaksoi uskoa tulevaan ja tekemiseen sekä säilytti positiivisen asenteen kaikissa tilanteissa. Ensimmäisen kalustetun asunnon teimme yhdessä Saarenvainionkadulle, Tampereelle. Ostettiin, kasattiin huonekalut ja sisustettiin. Silloin yksiön kalustus vie kaksi päivää, kun nyt teemme kolmion kahdessa tunnissa. Kaiken lisäksi Tiia on myyntitykkien kuningatar, oikea supernainen.
Pikkuhiljaa tekemistä alkoi olla niin paljon, että tarvitsimme omat kalustajat. Ja löysimme kultakimpaleet; Tommin ja Roopen. Heitä parempia kalustusmiehiä ei mistään löydy – näin väittäisin. Näiden miesten hartioilla ja hauiksilla lepää pyykkäreiden lisäksi asiakkaidemme viihtyvyys ja tyytyväisyys. Onnistuminen mitataan heti asiakkaan saapuessa valmiiksi kalustetulle asunnolle. Tommin ja Roopen itsenäinen tapa tehdä työtä mahdollistaa onnistumisen myynnissä jatkossakin. Heidän työpanoksensa on mahdollistanut minulle keskittymisen taas asiakkaisiin ja yrityksemme kehittämiseen. Kiitos siitä molemmille miehille.
Vaikka kuinka rakennetaan hienoja prosesseja ja juttuja, myynti yrityksessä on kaikkein tärkeintä. Myyntiä johdetaan aktiivisesti ja jokainen ymmärtää oman panoksensa merkityksen.
2017 alusta myynti ja asiakaspalvelu ovat päässeet tekemään omaa työtään. Kaikki ovat paikallaan ja paikka kaikilla. Tämä tuntuu hyvältä. Tuomas, Maija ja Marko – hyvän myynnin- ja asiakaspalvelun tekijöitä kaikki.
Tapio tekee rohkeasti yrityksenkehittämiseen liittyviä päätöksiä. Kiitos rohkeudestasi ja loppumattomasta innostasi ratkaista asioita ja tehdä ne paremmin. Reippaasti olet myös hypännyt lukuisat kerrat Sprinterin rattiin kalustamaan asuntoja pitkin poikin Suomea. Olet tehnyt isoja asioita yrityksemme eteen.
Hyvien ihmisten kautta tulee hyvä business ja oikeiden ihmiset tiet kohtaavat. 2017 alkoi tavalla, jota en vieläkään meinaa uskoa todeksi. Onnistuimme rekrytoimaan yritykseemme raskaan luokan vahvistuksen alan konkarista, Akusta. Tekemistä on ollut paljon ja jo pidempään olin toivonut löytäväni yrityksellemme hyvän ihmisen myyntiä johtamaan. Kiitos luottamuksesta ja tervetuloa taloon, Aku.
Olen aina uskonut, että jokaiselle yritykselle löytyy oikeanlaiset, omaan profiiliin sopivat asiakkaat ja työntekijät. Olen kiitollinen omista asiakkaistamme. Olen kiitollinen työyhteisöstämme. Huumorintaju ja rentous yhdistävät meitä työyhteisössä ja asiakkuuksissa. Vaikka pelaamme päivittäin työpaikalla biljardia ja löhöilemme säkkituoleissa, olemme kaikki rautaisia ammattilaisia. Luottamus on kaikkein tärkeintä, pohja kaikelle. Teemme sen minkä lupaamme sekä työyhteisössämme että asiakkaiden suuntaan. Välitän ja välitämme.
Hyvien ihmisten kanssa tekeminen saa merkityksen, tulee hyvä business ja onnellinen elämä <3
Hyvää ystävänpäivää,
Krista