Kalustetut 
asunnot
Turenki 

Pyydä pikatarjous

Kalustetut asunnot Turenki

Turenki on päätaajama Janakkalan kunnassa. Janakkala kuuluu Kanta-Hämeen maakuntaan. Turengin kylä on aikanaan kehittynyt sokeritehtaan ympärille.

Vaikka sokeritehdas onkin lakkautettu, Janakkala on varsin teollistunut kaupunki. Tällä hetkellä siellä työllistävät muun muassa Suomen Nestlé Oy ja Valio Oy. Myös saksalaisen päivittäistavarakaupan Lidlin suuri jakelukeskus on yksi isoimmista työllistäjistä. Turengissa on myös rautatieasema, joka sijaitsee Helsinki-Tampere-rautatien varressa.

Useita kalustettuja asuntoja Turegissa

HVC Asunnoilla on useita kalustettuja asuntoja Turengissa.

Olemme jo kaikkialla Suomessa

+40 kaupunkia ja kuntaa
valmiiksi kalustettuna

Ymmärrämme, että jokaisen asiakkaan tarpeet ovat erilaiset. Siksi olemme sitoutuneet tarjoamaan joustavia ja räätälöityjä ratkaisuja, jotka täyttävät erilaiset asumistarpeet. Olitpa sitten liikematkalla tai etsit väliaikaista asumista, meillä on sinulle sopiva ratkaisu lähes kaikkialla Suomessa.

Älä huoli vaikka kunta tai kaupunki jota kaipaat ei juuri nyt löydy listalta,
ota yhteyttä siitä huolimatta. Me olemme erikoistuneet etsimään ja kalustamaan juuri sopivia asuntoja juuri sinne minne niitä kaivataan.